Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

PRESSAN RESPA


Huumeiden vastaisuus nostaa klubimme positiivisella tavalla esille, mutta asettaa samalla tuuliselle paikalle, kuin harjanteelle. Yhteiskunnassamme vaikuttaa voimakas suuntaus vapauttaa kannabis ja monien mielestä myös kaikki muut huumausaineet. Ne jotka asettuvat vastustamaan tätä ”tuulen suuntaa”, joutuvat tavalla tai toisella arvostelun kohteeksi, vähintään heitä moititaan ”konservatiiveiksi”. Olen ollut – ja tulen olemaan – se ”konservatiivi” mitä huumausaineisiin tulee, ja tätä huumeiden vastaisuutta kylvetään  myös kerhotyöhömme – vaikka aihe ei tietysti ole  jatkuvasti esillä. Vaikka ”pilvi” laillistettaisiin, tämä ei olisi silloinkaan ”laillista” klubissamme. Tiedän tosin, että asianomainen linja on ristiriidassa monen nuoren miehen asenteiden kanssa, ja tiedän sitten vielä senkin miten huumeiden kanssa ”leikkiminen” johtaa monen kohdalla terveyden romahtamiseen, rikoksiin ja pitkäaikaisiin poliisi-vanginvartija -suhteisiin. 

Jos olemme huumekielteisiä ihmisiä, saamme olla järkevyydestämme viisaasti ylpeitä, vaikka emme tällä irtopisteitä elämässä kerää. Jokaisesta ihmisestä löytyy omat puutteensa, addiktionsa ja omituisuutensakin.




"Respan" jutut seuraavat ajankohtaisia asioita "pressan" oman kiinnostuksen pohjalta. Tarinointini ei sido muita ajattelemaan  samalla tavalla. Jos kysymys  koskee yleisempää linjanvetoa klubin puolesta, siitä mainitaan sitten erikseen. 




22.5.2023


KEKKU ON HISTORIAA

Keijo Lumme  on lopettanut  30 vuoden  jälkeen motoristitapahtumien listaamisen kalenteriksi. Kiitos urakasta! Motouutiset on ilmoittanut jatkavansa  kalenterin kokoamista.




1.1.2023 


KAVERIA EI JÄTETÄ







Olin secretaryn ja honourmemberin kanssa 21.12. "Bikereiden Joulukirkossa", jossa järjestettiin isänmaallinen joulukonsertti sotaveteraanien hyväksi. Tilaisuudesta vastasivat tuttuun tapaan Sons of Abraham MCC Tampereelta ja Sotiemme Veteraanit. Kirkossa soitti ja laulatti yleisöä Etelä-Suomen Maanpuolustussoittokunta. Ohjelma oli harras, musiikillisesti korkeatasoinen, ja oli hauska nähdä "corona-tauon" jälkeen bikereita ja motorismin ystäviä koolla Keskustorin Vanhassa Kirkossa. SOA:n presidentti Ari Santaharju piti puheen, jossa hän mm. painotti sitä, että sotiemme veteraanien eteen tehdään  työtä niin pitkään kuin yksikin heistä on vielä joukossamme. Santaharjun ja SOA:n ehdottomuus jäi vahvasti mieleeni. Sain siitä myös idean kirjoitukseni "sinivalkoiseksi" langaksi.

Otsikon teema on monella tavalla ajankohtainen. Venäjän aloittaman hyökkäyssodan osalta pitää toivoa, etteivät USA ja Euroopan valtiot tule jättämään Ukrainaa yksin keskelle mitä ankarinta kansallisen olemassaolon taistelua. Sotiemme veteraaneja tulisi taas tukea pitkin vuotta kukin omalla tavallaan. Heidän asiansa pitäisi kulkea arjessa mukanamme. Jokainen hyvä anti mistä nyt nautimme johtaa suoraan ja/tai mutkan kautta Suomea puolustaneiden miesten ja naisten uhriin maamme hyväksi. Poliitikoillamme ei olisi ollut riittävää mahdollisuutta rakentaa suomalaista Suomea ilman sarkaharmaan väristä perustusta. Myöskään koulukiusattua ei saisi jättää pihan perälle tyrkittäväksi ja solvattavaksi. Alistettu ja kiusattu ihminen kärsii hiljaisesti aikuisenakin haavoistaan. Oma lukunsa on eräiden viranomaisten  MC- ja MCC- klubien neuvottelukokouksiin kohdistama perusteeton kielteinen huomio, johon Biker Meetingin sihteeri Kari Nurmi on kiinnittänyt toistuvasti huomiota. Vaikka kukin klubi vastaa itsestään, on yleisesti vielä niin, että yhden klubin asia koskettaa yhteiskunnassamme muitakin ja päinvastoin. 

Lopuksi mietin suomalaisen kulttuurin ja kansallisen kristinuskon asiaa. Suomenkieli, arvomme, normimme ja tapamme ovat  rikkautemme, ja  jopa vielä vahvemmalla tavalla kuin ovat kalliit metsät, mineraalit ja tuotantolaitokset. Älkäämme jättäkö supisuomalaisutta tuleen makaamaan. Sama koskee uskontoamme. Lipussamme on sininen risti osoituksena isiemme uskonvalinnasta. Jos luovumme rististä, saamme tilalle  "sirpin ja vasaran", "puolikuun", tai jonkun muun poliittisen tai uskonnollisen ideologian, ikeen osaksemme.



5.12.2022


MURHA EI VANHENE KOSKAAN EIKÄ ITSENÄISYYDESTÄ LUOVUTA MILLOINKAAN


Olemme voineet lukea lehdistä ja seurata uutisfilmeistä miten Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan harjoitetaan toistuvasti sotarikoksia alkaen pommituksista siviilikohteita vastaan ja päätyen siviilien, jopa lasten ja vanhusten murhiin ja kidutuksiin. Naisia ja tyttöjä on raiskattu toistuvasti.  Päätekijä on Venäjä. Ukrainan rikokset ovat nähtävästi selvästi vähäisempiä; ne ovat ilmeisesti kohdistuneet etupäässä joihinkin vangittuihin venäläissotilaisiin. Nykyajan Venäjä toistaa hirmutekoja, joita Neuvostoliitto teki jo 2. maailmasodassa ja joista myös Suomi sai osansa puolustaessaan urhoollisesti itsenäisyyttään sekä talvisodassa että jatkosodassa. Venäläiset ovat suhtautuneet rikoksiin  yliolkaisesti. Monet Suomen poliitikoista ovat olleet yhtä välinpitämättömiä. Näin kommentoi silloinen eduskunnan ihmisoikeusryhmän varapuheenjohtaja, Vihreiden kansanedustaja Ulla Anttila Suomen Kuvalehdessä (49/1998): "En lähtisi tuhlaamaan kauheasti ruutia sellaisiin asioihin, jotka ovat selkeästi menneisyyttä. Emme saa uhreja heräämään kuolleista, vaikka tekisimme mitä." Olisiko Anttila "lähtenyt tuhlaamaan ruutia"  innokkaammin, jos sotarikos olisi koskenut omaa kotia tai kotikylää? 


"Murha ei vanhene koskaan", muistetaan  mainita toistuvasti vanhassa Åke Lindmanin rikostapahtumia käsittelevässä dokumenttiohjelmassa. Motolla ei  ole juuri merkitystä eliitin politiikassa, jossa tapana on usein säilöä  luurangot hautausmaiden ohella kaappeihin. Kaikki eivät ole  kumminkaan   olleet  aivan samanlaisia opportunisteja ja venäläismielisiä kuin eräät, koska  KRP aloitti v. 1999 partisaanitoiminnan tutkinnan. Tutkinta jouduttiin  keskeyttämään v. 2003, koska Venäjä ei antanut lupaa arkistojensa tutkimiseen. Miksi tosiaan sotarikollismaa auttaisi omien rikostensa selvittelyä? Sen sijaan valehteleminen on tilanteeseen nähden jopa erittäin uskottavaa. Tutkija Veikko Erkkilän mukaan NL:n viranomaiset puhuivat alun alkaen pötyä hirmuteoistaan. Seitajärven kylää he väittivät saksalaisten upseerien lepokodiksi, jossa saksalaiset sotilaat surmattiin viimeiseen mieheen. Lokka puolestaan oli olevinaan oikea varuskunta. Näiden valheiden takana seisoi ensimmäiseksi peitetarinat osaksi laatinut NKVD, joka Erkkilän mukaan väärensi hyökkäysraportit vastaamaan suuren yleisön harhakäsitystä Neuvostoliiton ihanteellisesta sodasta.  Erkkilän tutkimuksissa haastateltiin seuraavia partisaaneja: partisaanikomentajat Aleksandr Smirnov ja Georgi Kalashnikov, taistelija Valentin Smirnov, joukkueenjohtaja Nikolai Dmitrijenko, partisaaniosaston tiedustelupäällikkö Anatoli Golubev sekä lääkintäsisaret Valentina Derjabina ja Helga Lobuh.


NKVD:n satuilu ei  vähennä partisaanien itsensä osuutta peittelyyn. Heillä olisi ollut tuhansia kertoja tilaisuus kertoa tai vähintään "vuotaa julkisuuteen" totuus töistään. Sotarikoksia tehneet partisaanit eivät ole olleet  halukkaita vaihtamaan kunniaa ja kuuluisuutta syyttelyyn ja häpeään. Partisaanit nauttivat Neuvostoliitossa suurta arvostusta ja nauttivat edelleenkin Putinin Venäjällä. Venäjällä ei olla valmiita luopumaan sankarillisesta käsityksestä partisaaneista ja Suuresta Isänmaallisesta Sodasta, vaikka erään partisaanin tunnustusten mukaan partisaanit "joivat spriitä kuin siat" ja meno oli retkillä sen mukaista - vähän samaan tapaan kuin venäläisillä sotilailla on meininki tämän ajan Ukrainassa.



Entinen Neuvostoliitto, ja nykyinen Venäjä, ei ole  missään vaiheessa tunnustanut virallisesti sotarikoksia tai pyytänyt  tekojaan Suomelta anteeksi. Epävirallisella tasolla on  sen sijaan edistystä vähän tapahtunut. Petroskoin yliopiston tutkijoita on vieraillut mm. Seitajärvellä ja he ovat haastatelleet kylästä pakoon päässyttä Sirkka Lakelaa. He ovat  pahoitelleet hirmutyötä.  
Heikoksi vuoropuhelun aloituksen yritykseksi on  laskettava vielä Lokan hävittäjän, Smirnovin, vierailu v. 1997 Suomessa. Käynti ei  kiinnostanut mediaa lainkaan. Smirnovilta kyseltiin sota-ajan tapahtumista. Hän jatkoi tuttua Neuvosto-ajan luikurin laskettelua. Kun hänet saatiin valehtelusta kiinni, Smirnov ei pahoitellut mitään vaan kuittasi: "Silloin olimme vihollisia ja nyt olemme ystäviä." Sellainen, peittelyyn ja pahimmillaan valehteluun perustuva, "ystävyys" on erittäin  yksipuolinen ilmiö.


Maailman on  tehtävä yhdessä   kaikkensa, jotta Venäjän aloittaman uuden hyökkäyssodan rikolliset tullaan aikanaan tuomitsemaan. Näin ei käynyt viime sodissamme, päinvastoin, kaikki Venäjän tekemät rikokset Suomea vastaan painettiin villaisella, mutta Suomi joutui maksamaan valtavat sotakorvaukset rikoksentekijälle länsimaiden katsellessa vääryyttä sivusta. Historia ei saa toistaa tässä itseään. Hetki sitten Ranskan presidentti Macron vaati, että jos Venäjä suostuu aloittamaan rauhanneuvottelut Ukrainan kanssa, hyökänneelle Venäjälle tulee antaa turvatakuut. Ei näin. Ukraina ansaitsee kaiken tuen ja avun, että sitä alistava, ryöstävä, raiskaava ja murhaava Venäjän armeija jättäisi sen lopullisesti rauhaan. Miltä meistä suomalaisista tuntuisi kuulla tuollaisia sanoja Ranskan presidentiltä, jos Putinin sotilaat hävittäisivät parhaillaan Joensuuta ja Savonlinnaa, ja sotilaamme kävisivät epätoivoista taistelua kansakunnan ja oman valtion olemassaolosta?


Sotarikos ei vanhene koskaan. Ukraina ansaitsee oikeutensa, vapautensa ja itsenäisyytensä. Samoin itsenäisyytensä ansaitsee kalliin sotilas- ja siviiliuhrin antanut Suomi. 


Kauan eläköön huomenna 105 vuotta täyttävä Suomi! 







10.8.2022 

MIKÄ MOOTTORIPYÖRÄJENGI?!



                                                                           

D.M




Somessa ja mediassa törmään usein rinnastuksen, että jokin on ja toimii  "kuin moottoripyöräjengi", millä viitataan epämääräisellä tavalla johonkin outoon porukkaan, jossa tiivistyy omalaatuinen, poikkeava, nyrjähtänyt, epäsosiaalinen,vaarallinen tapa olla ja elää - mutta kukaan ei yleensä määrittele mikä ihmeen tila ja paikka moottoripyöräjengi oikeastaan on, puhutaan vain varoittavalla tavalla niin kuin ennen peikoista ja näkeistä.

Kun jotkut kaverukset ajavat mopoillaan pitkin katuja ja monttuja, puhutaan "mopojengistä". "Autojengissä" määrätty porukka kurvailee yhdellä tai useammalla kotterolla ympäriinsä. Kaupungin tai kylän keskustassa voi norkoilla illasta toiseen muutama häiskä katuun syljeskelemässä, ja sitä voidaan nimittää  "Kettukorven jengiksi". Saman logiikan mukaan moottoripyöräjengin pitäisi olla kourallinen vakionaamoja ajelemassa moottoripyörillään. Mediassa ei kuitenkaan väitetä, että meno on yhtä kauheata kuin mopo- tai autokerhossa, tai hirvittävää kuin "Nakkilan kispan jengissä". Ei, moottoripyöräjengi poimitaan tätä nykyä erikseen tikun nokkaan moralisoitavaksi. Sen kohdalla väline, motukka, ja parveilu, jengeily, saa toisen, lausumattoman merkityksen, aivan toisenlaisen kuin sillä oli vielä 1950-luvulla.

Mitä  jätetään sanomatta? Moottoripyöräjengillä tarkoitetaan muista jengeistä poiketen  organisoitunutta yhteisöä. Niitä ovat tosin myös auto-, ilmailu-, ja veneilykerhotkin.  Organisoituminen harrastajaryhmäksi ei siis ole  lähtökohtaisesti sosiaalisesti tuomittavaa työtä, ei edes moottoripyöriä koskien, onhan meillä Suomessa runsaasti korkealle arvostettuja moottorikerhoja pyörittämässä esimerkiksi kilpailutoimintaa. 

Tulkintani mukaan eräät hammastelijat haluavat  heittää vahvan moralisoinnin varjon vain MC - ja MCC -tunnuksia julkisesti käyttävien moottoripyöräklubien päälle uskaltautumatta samalla puhumaan  suunsa puhtaaksi miksi ja miten ovat päätyneet somessa tai medioissa levittämäänsä käsitykseen. Jos jokin media olisi niin suoraselkäinen, että kirjoittaisi tässäkin rehellisesti, niin kuin tosiasiassa ajattelee, se saisi paljon arvostelevaa  palautetta, mitä se ei taas tahdo eikä uskalla ottaa vastaan. Sama ryhdikkyyden puute koskee Internetin yleensä väärällä nimellä tai nimimerkillä kirjoittavia somesotureita.

Poliisin mukaan jotkut moottoripyöräklubit harjoittavat organisoitunutta rikollisuutta mp-ja klubiharrastuksen takana. Ovatko nämä kerhot  niitä salaperäisiä "moottoripyöräjengejä"? Tieto on valtaa, sanotaan. Voisivatko mediat ja yksittäiset sankarisomeilijat tehdä sen palveluksen kaikille, myös itselleen, että käyttäisivät julkisuudessa "moottoripyöräjengin" asemasta aina salassa pitämänsä kerhon, tai kerhojen, nimeä? Eikö sellainen peli olisi reilua ja ryhdikästä? Samalla  ikävän julkisuuden kohteeksi joutuneella klubilla olisi mahdollisuus ja oikeus vaatia oikaisua. Näin vallalle pääsisi tiedon levittämisen ja sen arvostelun kautta  nykyistä oikeudenmukaisempi mediakäyttäytymisen tapa.

Suomessa on hyvin paljon MC- ja MCC -klubeja. Olen nakki siitä, että vaikka kaikki poliisin rikollisiksi leimaamat moottoripyöräklubit lopettaisivat toimintansa, klubit saisivat edelleen runsasta arvostelua osakseen. Määrätystä syystä bikerelämä-alakulttuuri ei ole Suomessa samalla tavalla trendikästä, ei edes hyväksyttyä ja suojeltua niin kuin muut ns. alakulttuurit maassa, jossa ei juuri muuta merkittävää kulttuurityötä enää tehdä kuin muokata perinteistä suomalaista kulttuuria monikulttuurillisuuden suoksi, jossa "Setakin kumartaa Mekkaan päin".

Mikä on todellinen ongelmasi valtamedia? Miksi puhut niin parjaavalla tavalla "moottoripyöräjengeistä"? 

Väitän, että ongelma nivoutuu pohjimmiltaan moottoripyöräklubien tapoihin ja asenteisiin. Isot, bensiiniä käyttävät, usein amerikkalaisperäiset motukat eivät soinnu "vihreän siirtymän" arvoihin, normeihin ja asenteisiin. Paukkuvat pakoputket kääntävät puukkoa vihersirkuttajan sielunhaavassa. Klubikulttuurissa miehet ovat miehiä, maskuliinisia, ja naiset naisia, feminiinisiä. Monessa klubissa isänmaallisuus on selviö, kunnioitetaan veteraaneja ja ollaan patriootteja. Sellainen suuntautuminen koskee myös poliisin haukkumia klubeja! Tuollaiset tavat ja käsitykset harmittavat varmasti poliisin vihreästi ajattelevia uusia kykyjä ja median punavihreitä toimittelijoita, ja myös somen yksittäisiä "sankareita".

Olen ylpeästi moottoripyöräjengiläinen ja jokaisen maamme "moottoripyöräjengin" olemassaolon kannattaja, tukija ja puolestapuhuja. 

 


2.7.2022 


HUOLTOVINKKI




Jesús Adrián Romero, Pecos Romero - Mi Vida Sin Ti (Video Oficial) Disfruta de toda mi música en tu plataforma digital favorita:



Motoristin ja bikerin tärkein huoltokohde ei ole moottoripyörä, ei edes Harley-Davidson, jonka kanssa voi värkätä paljon joko intohimosta tai,  ns. tilanteen ollessa päällä, enemmänkin pakosta. Huollon ykköskohde on parisuhde, jos sellaisen on onnistunut itselleen vain löytämään.

Juutalais-kristillisen korkeakulttuurin rappeutuessa Länsi-Euroopassa ja monin paikoin muuallakin maailmassa se ei enää pysty hillitsemään niitä barbaarisia ylilyöntejä, jotka ovat tyypillisiä ihmisyhteisöille kaikkialla maailmassa ja joiden  alistaminen on kulttuurin perimmäinen tehtävä.

Aikamme on seksuaalisesti raaka, hedonistinen,  addiktoiva, perversioita vahvistava, alati provosoiva, jopa lapsia ja eläimiä eroottisesti hyödyntävä murrosvaihe. Aikamme on vielä väkivaltainen, toista orjuuttava, mitätöivä, hurskasteleva, mutta samalla pelkurimainen, kiero, ja läpeensä egoistinen. Tyypilistä on "puukottaa" selkään ja  juosta karkuun, sysätä oma syyllisyys toisen niskaan. Musta puhutaan valkoiseksi.

Ihmissuhde ei ole vain kahden osapuolen tarina. Siihen tulee mukaan myös tapakulttuuri, johon meidän liittää mukaan yhteisö monine  suhteineen ja viestivälineineen. Parisuhteen hoidossa on fiksua tarkkailla mitä yllykkeitä ja virikkeitä ottaa itse vastaan. Meissä kaikissa on suuria mahdollisuuksia. Voimme edetä varsin pitkälle väärään tai oikeaan suuntaan. Valinta on "huoltajan". Mitä puolia itsessämme säännöllisesti ruokimme, juuri ne osat pääsevät nahoissamme viimein vallitsijoiksi.

Avioliitossani tuli juhannuksena täyteen 45 vuotta. Liitto ei olisi kestänyt, jos sitä olisi eletty tavalliseen tapaan - eli taantuneen nykykulttuurin mallin mukaan. Sitä ei ole sen enempää taholtani erinomaisesti huollettu, mutta  jotain säätöä olen  yrittänyt itsekin. Pieninkään parisuhteen eteen tehty hyvä ja - omassa itsessä hillitty väärä ei tule olemaan turhaa hommaa.

Parisuhteen ja rakkauden lähin liittolainen on romantiikka. Sitä pitää vaalia, kukin tavallaan ja tilanteeseen soveltuen. Parasta romantiikkaa ovat pienet arjen huomioinnit, että toinen keksii korulauseittakin miten tärkeä hän on. Laulaa en osaa, vaikka musiikkia mielelläni kuuntelen. Lauluja voi myös omistaa toiselle. 

Omistan Romeron kappaleen vaimolleni Seijalle.









19.6.2022


KLUBIT "JÄRJESTYKSEN" KOURISSA




                                                                       Kuva: David Mann





Aulangolla 21.05. pidetty, Biker Unionin kautta yhteistyötä tekevien suomalaisten moottoripyöräklubien kausittainen kokous, Biker Meeting, herätti poliisissa liikenteen ohjauksen lisäksi silmiinpistävää intoa tutustua "lähemmin" moottoripyöriin - ja erityisesti niillä ajeleviin henkilöihin. 

Meetingin sihteeri Kari Nurmi kritisoi poliisia siitä, että se häiritsi, jopa aiheutti vaaratilanteita ruuhkautuneella Aulangontiellä pysäyttäessään "lähes kaikki" Harley-Davidsonilla kerholiivit yllä ajaneet bikerit. Matkan katkaisemisen toiminnallinen tarkoitus oli tarkistaa kuka omistaa pyörän, mistä ajaja on tulossa ja mikä on matkan päämäärä (olisiko voinut olla vaikka Lappi?) Myös takapenkin päivystäjän henkilötiedot tarkistettiin. Poliisi harrasti myös valokuvausta. Ajokortti kuvattiin yhdessä rekisterikilven kanssa. 

Pysäyttäminen ja syynääminen tuntui monesta jo kiusanteolta. Ellei se ollut sitä, kysymys koskee moottoripyöräilijöiden asettamista epätasa-arvoiseen asemaan keskenään vain pyörämerkin ja MC/MCC -liivien johdosta. 

"Minkälaisena ihmisenä poliisi pitää henkilöä, joka ajaa Harley-Davidsonilla ja käyttää liivejä? Onko pyörän merkki ja liivien käyttö merkki jostain epäilyttävästä", kysyy aiheellisesti Nurmi. Sihteeri itse ohjattiin tiensivuun ainakin Salo-Hämeenlinna -osuudella. Nelikymppinen poliisi esiintyi tilanteessa johtavana uroksena. Häntä parikymmentä vuotta vanhempaa Nurmea pojiteltiin. 

Oman kerhomme varapressa Jorma ja "respan pitäjä" selvisivät perille ilman poliisin avustavia kysymyksiä. Ajamme molemmat Harrikoilla ja pidämme liivejä. Vielä en ole niin vanha, että olisi syytä miettiä jonkun "poliisiklopin kanssa" "missä ollaan ja mikä maa", mutta kenties sekin päivä voi koittaa, jos tämä gubbe ei luovu Electrastaan eikä liiveistään. Menomatkalla en huomannut poliisia (taisin ajaa jopa reippaasti). Paluumatkalla puolestaan näin vain liikennettä fiksusti ohjaavan poliisipartion. Matkalla Tampereelle selvisin yhdellä pysähdyksellä. Pälkäneen kirkon rauniot piti taas  valokuvata kauniin kevätillan hehkussa (pyrkimättä saamaan kirkon kilpiä samaan fotoon).

Viime aikoina on tapahtunut myös erityisen ikäviä asioita. Valtamedia on uutisoinut, että erääseen kansainväliseen klubiin kuuluvan juristin oikeus toimia oikeudenkäyntiavustajana on evätty vain klubiin kuulumisen perusteella. Juristi ei päätöstä hyväksy. Hän vetoaa mm. yhdistys- ja elinkeinovapauteen ja kiistää sen, että kerhon Helsingin-osastoa (johon hän itse kuuluu) voitaisiin lukea ns. järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi.  

Toisaalla taas on kuulutettu "pannaan ja valtakunnan kiroukseen" kokonainen suomalainen moottoripyöräkerho. Päijät-Hämeen käräjäoikeus on julistanut Cannonball MC:n ja sen alayhdistys Squad 32:n lakkautettavaksi. Kerho on ilmoittanut valittavansa päätöksestä. Käräjäpäätöksen mukaan klubin toiminta on olennaisesti hyvien tapojen vastaista eikä varoitus riitä oikeuden mielestä riittävänä seuraamuksena rikkomuksille. Ongelmiksi nostettiin kerhon järjestäytymistapa, rikostuomiot ja aseiden esiintyminen (MTV 8.6.)

Jokainen tervejärkinen ja kerhoista hyvin perillä oleva poliisi ja syyttäjä tietää, että moottoripyöräklubi on naurettavan huono alusta harjoittaa rikollisjärjestötoimintaa. Rikollissyndikaatti, esimerkiksi mafia, tekee kaikkensa pysyäkseen yhteiskunnassa kuin kameleontti puussa. Rikollisjärjestöissä pukeutuminen, esiintyminen, yhdessäolo ja kaikki muu sellainen palvelee vain yhtä ja samalla tärkeintä tarkoitusta: saada puuhata rauhassa ja poliisien ratsaamatta ja pysäyttämättä rikollisia projekteja. Ja jokainen fiksu esivallan edustaja tietää myös sen, että mihin tahansa yhdistykseen tai poliittiseen puolueeseen kuuluva mies tai nainen voi tehdä törkeitäkin rikoksia. Sama pätee moottoripyöräkerhoon. Jos johonkin klubiin osuu enemmän tuomioita, se johtuu eniten sen sosiaalisesta rakenteesta ja jäsenten erinäisistä yhteiskunnallisista suhteista, jotka ovat yhdessä paljon laajempi kysymys erityisongelmineen kuin mitä on jokin prätkäklubi sellaisenaan.

Aika tyhmää on myös puuttua hierarkisiin suhteisiin. Klubikulttuuriin on kuulunut monet vuosikymmenet virkailijat virkoineen, mutta myös demokraattiset kokoukset, joissa voidaan asettaa vastaehdokkaita tai pohtia onko "käskytys" ollut asiallista - eli koko klubin etua palvelevaa. Sellaista jäsenvaltaa ja demokratiaa ei  armeija tunne. Jopa Pelastusarmeija on hierarkinen järjestelmä kapteeneineen ja eversteineen. Onko sekin siis arveluttava yhteisö?

Olen itsekin klubipresidentti. Mutta tekeekö se minusta vastustamattoman auktoriteetin? Ja kissan viikset tekee 

😉








2.3.2022 

UKRAINAAN APUA



Tasavalta MC  haastaa kaikki Suomen MC- ja MCC-kerhot mukaan valitsemallaan summalla. Raha ohjautuu Suomen SPR:n kautta rahana Ukrainan SPR:lle. Tilinumero Ukrainan auttamiseksi: FI52 5000 0120 4156 73 Saaja: Punainen Risti, Viite: 5186


(Klubimme on osallistunut 7.3. keräykseen ja haastaa vuorostaan kaikki MC- ja MCC-kerhoihin kuulumattomat moottoripyöräkerhot mukaan humanitaariseen avustamiseen) 











   




14.12.2021


PITÄÄKÖ KANNABIS LAILLISTAA?










6.12.2021

SIITÄ PUHE MISTÄ PUUTE

Kerran vuodessa kansakunta juhlii itsenäisyyttään. Lopun ajan se häärää Euroopan Unionissa edistämässä globalismia. Kerran vuodessa saa olla "luvalla" isänmaallinen kunhan muistaa muutoin karttaa aihetta parhaansa mukaan. Itsenäisyyspäivänä sopii nostaa kansakunnan "kaapin päältä" talvisodan arvot: koti, uskonto ja isänmaa. Jo seuraavana päivänä ne väännetään nykyaikaisen muotoon, joka on irvikuva oikeasta kodista ja perheestä, suttupaperi uskonnosta ja Brysselissä painettu halpa maisemakuva Suomesta ja sen himotuista metsistä. 

Minulle kodin pohja on yhä miehen ja naisen liitto, uskonto raamatullinen kristinusko, ja isänmaa Suomen kansan kokonaan omistama, yksikulttuurinen Suomi. Sille hurraan, vaikka viimeisenä miehenä. 

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikki te isanmaalliset motoristit! 




8.8.2021 


PÄÄTTYVIEN TEIDEN RISTEYKSISSÄ







ZZ Topin pitkäaikainen basisti  Dusty Hill menehtyi 72-vuotiaana heinäkuun 27. päivänä. Hänellä oli vaivoinaan olkapää- ja lantio/lonkka -ongelmia ja ilmeisesti myös vatsahaava. Sitkeä konkari soitteli kuitenkin 51 vuoden uran yhtyeessä. Viimeisissä esiintymisissä liikuntavaivat olivat jo kaikkien nähtävillä, mutta basso jytkytti komeasti. Pidin ZZ Topista kovasti. Nyt on hillityn surutyön paikka. Vaikka bändi ei lopeta Hillin kuolemaan, ei se kuitenkaan ole koskaan entisensä. Näin käy aina, kun ihminen muuttaa rajan taakse. Vaikka elämä jatkuu - ja Show sen myötä - mikään ei etene enää aivan samalla tavalla hyvässä tai pahassa. Toivon Hillin kuolleen onnellisena eletystä elämästään ja sen ratkaisuista.

Päästiin elokuun puolelle. Nyt vuorostaan Suomessa poistui joukoistamme vanhan liiton artisti. Yrjö, Mikael "Mika" Sundqvist kuoli 7.8. perjantain ja lauantain välisenä yönä 74-vuotiaana vaikean sairauden murtamana. Muistan hänet parhaiten1970-luvun klassikkokappaleesta "Kromikaunotar", joka innostutti kuluttamaan lateja Esson levyautomaattiin. Silloin olin vielä pyörätön mutta vahvasti motoristihengessä mukana. Näin hänet kerran myös keikalla Ähtärissä VMPK:n kokoontumisajossa. 
Hänen kuolinyönään ajoin moottoripyörälläni Tampereelta Etelä-Pohjanmaalle. 

Kantatie 65 oli kuiva ja yö jo orastavan syksyn hämärtämä, mutta horisontissa kimmelsi sitkeästi valoisa oranssireunus. Olin kiitollinen Jumalalle, siitä että saan ajaa, nauttia yön autioittamasta tiestä, mutkista, pilkottavista järvistä, raittiista ilmasta, vääntävästä Harley-Davidsonin moottorista, ja myös kirkkaasta valokeilasta tähyillessäni mahdollisesti tielleni poukkoilevia hirviä. Elämä on kuluttajan lahja siten, että se muuttuu aina arvokkaammaksi kunnon käytössä. Mikä taas on parasta hyvää, sitä miettiköön jokainen tykönään. Kun "tie" päättyy aikanaan, pelkkä kilometrien määrä tai yksin kivat kokemukset eivät ratkaise läpikäydyn reitin arvoa.







        













3.5.2021

ONKO PAINETUILLA  PRÄTKÄLEHDILLÄ KÄYTTÖÄ?


Vuodesta 1977 asti julkaistu Moto 1-lehti  lopetti ilmestymisen viime vuoden lopussa numeroon 6-7.  Lehden pitkäaikainen päätoimittaja Pekka Neste tiivistää lopettamissyyt näin: "(...) kyllähän meillä - ainakin omasta mielestämme - olisi ollut vielä annettavaa ja virtaakin riittänyt, mutta markkinointirintamalla puhaltavat nyt uudet tuulet, jotka vieroksuvat paperilla tapahtuvaa tiedon välitystä."  Päätoimittaja aprikoi lopuksi olisiko aika kypsä apurahan hakemiseen digitaalisen vessapaperin keksimistä varten!

Lähdetään lopusta liikkeelle. Kukaan ei käyttäisi hienon prätkälehden sivuja ahterinsa siistimiseen (kun kerran jo ilmestyvät sellaiset "törkypainokset" kuten Helsingin Sanomat, ja Aamulehti), mutta moni pitää "kukko- ja kanasopessa" asioidessaan polvillaan mieluummin lehteä kuin läppäriä .

Painettua lehteä on mukava lukea muutenkin. Silmät rasittuvat vähemmän, tuuletin ei hurise, sivujen selaaminen on yksinkertaista ja sanomaan muodostuu  kehollinen (huom! moderni viittaus muotifilosofiaan) suhde, kun näppituntuma pysyy juurevan kouriintuntuvana. Vaikka käytän paljon internettiä, nautin eniten vielä tavallisten lehtien ja kirjojen annista. Sitäpaitsi kahvin, oluen tai kossun (jota en ole juonut maailman aikoihin) kaataminen tietokoneen päälle on tuhoisampi juttu kuin lehden päälle läikyttely.

Lehden sisältö on tietysti pääasia. Moto-Ykkösen ensimmäinen juttu oli kisasuuntainen, mutta matkamotoristeja luvattiin muistaa jatkossa. Näin tapahtuikin. Lehdessä on ollut mukana paljon kivoja reissujuttuja, joista lukija on saanut vinkkejä ja virikkeitä omiinkin matkoihin. Mallien esittely ja pyörätestit ovat olleet yksi parhaimmista lehden anneista. Kukin prätkä on ruodittu juurta jaksain. On selvitetty huoltotiedot ja "Saksan nopeusmittaukset" ym. Lisävarusteitakaan ja niiden kehittelyä ei unohdettu. Kuvat ovat olleet hyviä. Hyvänä pidän kuvien selkeyttä ja esteettistä osuvuutta ilman  ylimääräisiä fotokikkailuja ja "taittovoimisteluja".  Niinä muutamana kertana kun Nesteen kanssa lehtijutun tiimoilta asioin, kohtelu oli aina reilua ja asiallista.

Moto-Ykkösen vanhoja numeroita on saatavilla vielä toimituksesta. Paperirintamalla jatkaa kotimainen julkaisu Kopteri.  Sen aihealueet ovat osaksi toiset, mutta jutut ovat  hyvin kirjoitettuja ja kuvapuoli on kunnossa. Luin viimeksi postista tulleen näytenumeron (165). Toivon Kopterille luistavia juttukelejä tulevaisuudessakin ja Pekka Nesteelle ja Moto-Ykkösen koko toimitusväelle hyvät jatkot! 







6.12.2020 RENKI VAI ISÄNTÄ?

Aktivoin perinteemme mukaisesti kerhomme Finlandia-sivun Suomen 103. itsenäisyyden vuoden merkiksi ja erityisesti erään ritarin kunniaksi. Tänä vuonna poistui keskuudestamme viimeinen Mannerheim-ristin ritari (numero 95)  Kaiho, Tuomas Gerd (28.5.1922-8.9.2020).



 

Gerd kuului siihen isänmaallisten miesten ja - naisten joukkoon, jonka mielestä  suomalaisten itsensä kuuluu olla omassa maassaan isäntä eikä renki, puhumattakaan siitä että alistuttaisiin orjan asemaan. Mannerheim-risti myönnettiin rivimiehille erityisestä henkilökohtaisesta urhoollisuudesta. Risti muistuttaa jälkipolvia velvollisuudesta jatkaa  samaa tietä kärsimyksistä huolimatta.

Rauha on oikea tavoite. Yhteistyö ja rakentava vuorovaikutus on hyvä asia. Kansainvälistyminen tukee omaakin kehitystämme hyvään suuntaan - mutta älkäämme koskaan tyytykö olemaan vain vieraiden valtioiden tai itsenäisyyttämme kaventavien liittojen renkejä Suomessa. Älkäämme vajotko orjailemaan vieraita kansoja eikä niitä maahamme ja kulttuuriimme aikaisemmin kuulumattomia arvoja, normeja ja  tapoja, joista emme oikeasti pidä ja joiden emme tahdo saavuttavan laajempaa jalansijaa Suomessa. Tälläkin hetkellä Suomessa kilpaillaan siitä ketkä saavat maata johtaa ja mihin suuntaan. Vaikka on virallisesti rauha,  taistelu kansakunnan kohtalosta jatkuu. 





15.11.2020 TULEEKO VAIHTAMALLA AUTUAAKSI?




TäDäää




Kokkolassa herkuttelemassa. Vasemmalla Jorma ja oikealla Harrikan myynyt Reijo.












Luovuin vanhasta matkakaveristani. Juuri ennen vuosituhannen vaihdetta valmistunut Kawasaki Drifter 1500 palveli käytössäni luetettavasti kaikki kahdeksan vuotta. En tiedä mitä tulen sanomaan nykyisestä pyörästäni saman ajan kuluttua. Toivon ylipäänsä saavani nauttia edelleen elämästä ja ajokunnosta, ja kenties allani on vielä  Harley-Davidson Electra Glide Classic. Tai sitten ei. Harrikka on neljä vuotta Drifteriä nuorempi mutta sillä ei ole merkitystä, kun pyörä on vaeltanut teitä monta kertaa pidemmän matkan kuin vanha kunnon "joutomies". Todennäköisesti saan  harrastaa  tulevaisuudessa enemmän moottoripyörän huoltoa ja korjausta, ja selvillä jo on  mihin joutilaat ja tarpeellisetkin rahat jatkossa uppoavat.

Harrikkakuume äityi vuosittain ja  lopulta kuume selätti ja pani miehen tekemään tahtonsa mukaisella tavalla. Olen ajanut merkeissä Yamaha, Honda, Suzuki, BMW, Aprilia, ja Kawasaki. Useimmiten merkin tai pyörän vaihtaminen ei ole ratkaisevalla tavalla muuttanut moottoripyöräilyäni. Olen ollut utelias saamaan lisää merkki- ja ajokokemusta. Drifterin jälkeen seurasi pitkä tauko, ja ainoa merkki, johon halusin vielä elämäni aikana tutustua oli juuri Harrikka. Ensikokemukseni on, että Drifteri on Harrikkaa enemmän "herrasmiehen" pyörä, joustava, luja ja sulava ajoltaan. Glide on aika karkeakäytöksinen. Siinä on kumminkin hyvä alavääntö, suuret laukut, kipakat äänet ja stereot - joista voi kuunnella omaa taistelumusiikkiaan.

Merkkiä tai moottoripyörää ei ole syytä vaihtaa hetken mielijohteesta tai vaikeuksien tullen.  Ongelmat eivät yleensä ratkea pakenemalla. Mies voi vaihtaa maisemaa, ihmissuhdetta tai vaikka moottoripyörää, mutta ongelma jää häneltä silloin ilmaan roikkumaan. Probleemat ratkaistaan kohtaamalla. Seistään paikoillaan. Käytetään hyväksi järkeä, tietoa, tahtoa ja uskoa. Kun vyyhti on selvitetty, on aina mukavampaa siirtyä elämässään mahdollisesti taas seuraavaan vaiheeseen. 

Harrikastani tulee mieleen myös "uskonhyppy". Siitä kirjoitti muistaakseni Sören Kierkegaard. Kristinuskoa ei voi valita täysin luottavaisin mielin ja vain ajatteluun pohjautuen; siihen heittäydytään kuin tyhjän päälle. Ja toivoman mukaan usko kantaa ihmisen. Harrikka ei kanna periaatteessa muuta kuin ajajansa ja matkakamat. Parasta on kumminkin tässäkin vain hypätä  satulaan ja tiputtaa pidemmät spekulaatiot  kyydistä.






27.9.2020 MITEN AUTTAA KOULUKIUSATTUA?


Aurinkoinen, lämmin, vähätuulinen, kirkas, ruskaan jo vivahtava syysspäivä. Klubilla vietettiin päivää kuka miten, yksi Tampereella hyvästä ruoasta ja mukavasta seurasta nauttien, toinen ajelemalla Etelä-Suomen Lahnajärvellä motoristiporukassa, kolmas palaillen Helsingistä asioiltaan. Loput todennäköisesti varsin leppoisissa merkeissä hekin. Itse vedin värit ylle, pukkasin Kawasaki Drifterin tielle ja ajoin mainiota mutkatietä (706) Töysästä Lehtimäelle kuluttaakseni sunnuntaipäivää valokuvaillen ja mietiskellen rauhassa niitä näitä.


Tie oli tuttu vuosien takaa. Ajoin sitä ensi kerran moottoripyörällä kesällä 2003 aloitettuani kymmenen vuoden tauon jälkeen uudestaan ”rätkähommat”. Silloin allani oli sporttouring BMW K100, kavereiden kesken ”tiiliskivi”, ja niin se taittuikin järkälemäisellä tavalla kurveihin. Uusilla Michelin Commander- renkailla varustettuna ”joutomies” taas käyttäytyi ketterämmin, vaikka on Bemaria isompi ja painavampi 1500-kuutioinen customi.


Aurinko lämmitti selkää, herahti jopa hiki, mutta kun visiiriä piti raollaan, raikas ilmavirta virkisti. Mietin miten kaikki on tänään vaihteeksi hyvin, ei sairauksia, ei selkävenähdystä, ei keskeneräisiä, ristiriitoja tuottavia ongelmia. Kaikki eivät ole samalla tavalla ”etuoikeutettuja”, eivät varsinkaan lapset, eivätkä varsinkaan kaikki koululaiset, päinvastoin.


Mediassa on kirjoitettu Vantaan Kytöpuiston koulun välitunnilla alaikäisten porukoissa sattuneesta vakavasta pahoinpitelystä. Siihen liittyi alistamista videointia, ja kuristamista. Joukolla kiusattiin yhtä. Paikalle jouduttiin kutsumaan myös ambulanssi. Kuudetta luokkaa käyvän uhrin lähipiiriin kuulunut henkilö kirjoitti somessa ja paljasti eräille lehdille miten pahoinpitelyyn liittyi kuristamista ja kuinka kiusaaminen ja väkivalta olivat jatkuneet jo pitkään Kytöpuiston koulun johdon pystymättä tai haluamatta puuttua tilanteeseen riittävän tehokkaasti. Hän oli hyvin tuohtunut tilanteesta. Kiusatun kokemuksia hän kuvailee ”maanpäälliseksi helvetiksi”. Jo ennen koulun alkua kiusaajaporukka odottaa pahat aikeet mielessään koulun porteilla. Voimme vain kuvitella miltä uhriksi valikoituneesta pienestä koululaisesta tuntuu aamulla, kun hän tietää koulupäivästä toiseen toistuvan ”helvetin” taas odottavan Kytöpuiston koulun portillakin.


Kytöpuiston koulu on saanut paljon julkisuutta. Koulu on monikulttuurinen opinahjo, jossa opiskelee runsaasti ulkomaalaistaustaisia oppilaita. Jotkut katsovat, että kouluongelmia ylläpitää heikko kotoutuminen, huono kuri ja vastuuta välttelevä suhtautuminen ulkomaalaistaustaisten lasten harjoittamaan kiusaamiseen. Toisten mielestä monikulttuurisuus ja ulkomaalaistaustaiset oppilaat eivät kuulu tähän tilanteeseen lainkaan. Koulun rehtori ahdistui kritiikistä voimalla. Jotkut valittivat hänen ”uhriutuneen” itse, vaikka oikea uhri on vainottu oppilas. Ulkopuolelta katsoen ei voi tietää eikä tuntea taustoja voidakseen henkilökuntaa, koulun monikulttuurisuutta tai kurinpitoa syyttää tai puolustaa. 


Tosiasioita on mielessäni vain kaksi, oppilaan raaka, toistuva kurmuuttaminen ja koulun hetkellinen tai pitkäaikainen kyvyttömyys katkaista kiusaamisen noidankehä.


Voimakas kohu sai jopa Tasavallan Presidentin ja hallituksen reagoimaan. Sympatia ja ongelman esille ottaminen ovat toki tärkeitä signaaleja yhteiskunnalle. Ympäripyöreydellä ei vain ratkaista kulmikkaita tilanteita. Hallitus vetäytyi opetusministeri Li Anderssonin (vas) taakse eikä opetusministerillä ollut juuri muuta annettavaa kuin kiusaamisen moralisointi, lasten oikeuksien pyörittely, ”rasismikortin” vilautus, ja lupaus, että hallitus luo koulukuraattorien ja koulupsykologien sitovan mitoituksen joskus tulevaisuudessa vahvistaakseen tukijoukkoa. Anderssonia on kritisoitu liian pehmeästä suhtautumisesta ja jopa pahoinpitelyn vakavuuden sievistelystä.


”Kyllä kansa tietää”, vakuutti SMP:n Veikko Vennamo aikoinaan. Kansa tietänee nyt sen, etteivät kuraattorit eivätkä psykologit pysty lopettamaan koulukiusaamista ainakaan ”toimistosaleistaan” käsin. Ammattiauttaja voi tukea, lievittää pahaa oloa, neuvotella ja parhaimmillaan keksiä fiksuja tapoja ennaltaehkäistä väkivaltaa tai puuttua nopeasti akuuttiin kiusaamistilanteeseen. Virkamiehet eivät sen sijaan voi muuttaa oppilaiden käyttäytymisen koko dynamiikkaa, koska lasten ja nuorten vuorovaikus tapahtuu vanhempien ihmisten ja virkamiesten katseiden tavoittamattomissa.


Kiusattu tarvitseekin kai ensisijaisesti konkreettista tukea: vartijoita koulutielle, myös sinne ”helvetin portille”, ja enemmän valvojia välitunneille, valvontakameroita ja tarmokkaita opettajia ja vahtimestareita rientämään kiusatun rinnalle -  heti kun kiusaamisen viitteet paljastuvat.


Kiusatun ei pitäisi koskaan joutua muuttamaan koulua vain simputusporukan terrorin takia. Ellei hairiköitä saada kuriin, heidät on hajautettava muihin oppilaitoksiin, ja jos he vielä niissäkin verkostoituvat toisten, vääristä otteista nauttivien oppilaiden kanssa, heidät on passitettava psykiatrisiin tutkimuksiin ja hoitoihin. Se, että oppilas ahdistuu ja masentuu jouduttuaan kiusatuksi, on normaalia ja tervettä reagoimista. Alistaminen, kiusaaminen, hakkaaminen, terrorisoiminen ja vandalisoiminen heijastelee puolestaan kieroutunutta/sairaalloista ihmismieltä


Kiusaajien mielenterveyden ”heitto” toleranssista ja yhteiskunnan välinpitämättömyys tätä poikkeavuutta kohtaan on mielestäni sekin ongelma koko kiusaamisvyyhdissä.









23.8.2020 ETEENPÄIN ARPOMALLA VAI ARVOILLA?



Olisi hankala ajaa, jos moottori toimisi miten sattuu. Tai mikäli jarrut ottavat kiinni tänään mutta eivät välttämättä huomenna. Moottoripyöräily on nautittavaa, kun sen on mahdollisimman toimiva ja samalla ennakoitava harrastus.



Kerhommekaan ei mene eteenpäin "arpomalla". Sillä on arvomaailma. Mitä tarkoitamme omilla, kristillisillä arvoillamme? Kunnioitamme ja huolehdimme puolisoistamme, lapsistamme, ja muista meille tärkeistä ihmisistä. Puolison pettäminen on väärin. Teemme parhaamme pysyäksemme totuudessa. Pettäminen, valehteleminen, varastaminen eivät sovi pirtaan. Kunnioitamme lakia ja arvostamme hyvää järjestystä ja yleistä lainkuuliaisuutta. Tähän liittyen ajamme päihteettömänä tiellä liikkumisen asiaa ja huumeettomuutta. Kunnioitamme laillisen esivallan menneitä ja nykyisiä vaalijoita. Vastustamme heikon hyväksikäyttöä, pienemmän päälle käymistä, kaikenlaista kiusaamista, joka voi tuottaa varsinkin lapselle ja nuorelle elinikäiset traumat. Kunnioitamme ihmisen omaa seksuaalista tilaa häiriköimättä häntä mielipiteillämme tai lähentelyillä. Meistä on oikein huolehtia hyvästä terveydestä ja välttää terveyttä tuhoavaa käyttäytymistä kuten alkoholistista juomista. Arvostamme sitä, että Suomessa saa tunnustaa kristinuskoa ja opettaa sitä vapaasti. Annamme oman arvon myös toisille uskonnoille ja uskonnottomuudelle, mutta milloin krisinusko joutuu uhatuksi, asetumme sen puolelle.



Joidenkin mielestä kristillisistä arvoista puhuminen kuuluu vain uskonnollisuuteen mutta evankeliumin levittäminen ja vastaanottaminen uskoon ja uskovaisuuteen. Ilman kristillisiä arvoja usko jäisi "jalattomaksi". Toisaalta kristillisten arvojen kunnioittamisen ja ymmärtämisen kautta ihminen voi päästä lähemmäksi evankeliumin valoa. Kaikki voivat vaalia kristillisiä arvoja. Se kuuluu ns. kulttuurikristillisyyteen. Ihmisen ja Jumalan välisen herkän ja hyvin henkilökohtaisen suhteen jätämme jokaisen oman arvoinnin ja kehityksen varaan. Siksi kerhomme ei "tyrkytä" uskontoa mutta pidämme esillä hyviä arvoja. Kerhossamme on tilaa niin uskovaisille kuin epäilijöille, myös sellaisille uskonnottomille ihmisille, jotka hyväksyvät nämä arvot ja kristinuskon asiallisen näkyvyyden.


  



6.6.2020 OLETKO OMAN TIESI OHJAAJA VAI OHJAAKO TIESI SINUA?




Ajokauteni urkeni harmeitta. Jo toukokuussa sain hurjastella - tai ainakin cruisailla - customillani. Tuli samoiltua kylä- ja järviteitä ja ajettua taipaleita valtateilläkin. Seinäjoen torillekin poikkesin klubiystäväni Jorman kanssa vaihtamaan kuulumisia ja juomaan kupilliset - koronarajoitukset toki huomioiden. Tunsin miten on niin hyvä olla, elää ja ajaa.

Vanha "joutomieskin" jyskytti lähes täydessä tikissä. Vuosien varrella renkaat ovat vierineet parhaitten aikojensa ohitse. "Takanakki"  on kohta "kuoreton" eikä eturengaskaan kuvioillaan juhli. Silloin käy niin, että teiden urat rupeavat johdattelemaan ajajaa. Raskaskeulaisella BMW:llä aikanaan huonoilla kumeilla kurvaillessani urissa jurraamisen tunsi selkärangassa asti. Drifteri on "tiiliskiveä" armollisempi. Sama taipumus on silti tälläkin ratsulla.

Ihminen voi olla tien kuljettama vielä paljon vahvemminkin. Luin lehdestä hollantilaisen potkunyrkkeilijä Hesdy Gergesin vanhoista rikollisista kuvioista. "Kepposet" ja suuremmatkin rötökset tulivat hänelle varhain tutuiksi. Vakavaan huumerikokseen sekaantuminen oli hänen elämänsä kulminaatiopiste. Tämän hän tunnusti vasta myöhemmin: 



"Samalla kun Gerges taisteli oikeussaleissa, jatkoi hän myös potkunyrkkeilijän uraansa. Median mielenkiinto keskittyi jokaisessa lehdistötilaisuudessa ottelun ulkopuoliseen tapahtumaan, mutta kerta toisensa jälkeen Gerges kielsi osallisuutensa.
Kunnes vihdoinkin totuus tuli julki. Fightrerheart-kirjassaan Gerges nostaa tapaus Antwerpenin elämänsä käännekohdaksi, valepukuun pukeutuneeksi siunaukseksi.
– Jos tuollaisessa onnistuu, sitä vain jatkaa ja jatkaa ja jatkaa. Lopulta sitä päätyy joko vankilaan tai kuoliaaksi ammutuksi, Gerges kuvailee välttämäänsä kohtaloa.
Urallaan 50 voittoa ja 19 tappiota kokenut Gerges on nyt vannoutunut perheenisä.

– Olen tehnyt elämässäni paljon tyhmiä virheitä, koska kukaan ei opastanut minua oikealle tielle. Aion korjata tämän asian lapseni osalta."

IL 




"Kukaan ei opastanut minua oikealle tielle, " kiteyttää Gerges. Se ei ole ollut yksin hänen puutteensa. Suomessakin kärsii satoja, ellei tuhansia nuoria ihmisiä samasta ongelmasta vaikka tätä ei hevin usko. Nuorten tyylinähän on "pestä" vanhemmat ikäpolvet mielipiteillään isovanhempiaan tosin yleensä armollisemmin käsitellen. Mutta ymmärrän heitä  hyvin osaksi juuri renkaitteni käyttäytymisen pohjalta.

Nuori ihminen vasta kasvaa persoonallisuudeltaankin. Hänen minuutensa on aluksi "kuvioinniltaan" matala. Ja kun persoonallisuus on keskenkasvuinen, tapahtuu niin, ettei ihminen mahdollisista julistuksistaan huolimatta johda omaa elämäänsä vaan muut häntä. Nuori ihminen ei johda elämäänsä vakaalla, vahvalla persoonallisuudellaan vaan hänellä on taipumus ohjautua eteenpäin  "tienpinnan" virheiden mukaisella tavalla.

"Harhaanjohtajia" tavataan elämän teillä pilvin pimein. Usein he ovat näitä nuoria vanhempia hemmoja ja saalistavat nuoria kuka mitäkin käyttötarkoitusta varten.  Erityisesti näiden saalistajien takia tarvitaan myös "oikeaanjohtajia". 

Nuorilla on uskallettava puhua aroista asioista rehellisesti, ja jaettava samalla kentis kovaakin palautetta mutta myötätuntoa ja ihmisystävällisyyttä  peittämättä. Jokaisen meistä on tohdittava johtaa nuorta ihmistä itsensä likoon pistäen ennen kuin joku väärä ihminen tämän tekee puolestamme  palvellessaan vain itseään, syntisiä bisneksiään ja lopulta myös pimeyden voimia.











24.12.2019 JOULURAUHA, SOTAJOULU JA JOULUSOTA



Pääsin aaton alkuun jo aamun sarastaessa. Lähdin emännän kanssa aamukävelylle liukastelemaan Pohjanmaan jäisille poluille. Kiersimme pitkän lenkin ennakoiden ruokapöydän asettamia haasteita. Harvassapa olivat kanssakulkijat ja autot. Asunnoissa loistivat jouluvalot, kimmelsivät säihkyvät koristeet ja tuikkivat kynttilät. Vielä riittää Suomessa joulun juhlijoita ja samalla joulun sanoman arvostajia.

Millainen oli sotajoulu 80 vuotta sitten? Lunta ja pakkasta oli tarjolla yllin kyllin, ruokaa ja herkkuja niukemmin. Ei podettu huolta maapallosta eikä sairastettu ilmastohysteriaa. Jokaisen suomalaisen kohtaloa pidettiin veitsenterällä Neuvostoliiton puna-armeijan ryhdyttyä sotaan maatamme vastaan. Rintamajermuille kudottiin villasukkia ja -puseroita. Hallitus ei häärännyt pelastaakseen afrikkalaisia ja itämaalaisia; haalittiin lentokoneita, tykkejä, ammuksia omalle armeijalle ja vapaaehtoisia sotureita kansaamme puolustamaan yhdessä vakinaisen väen ja reservin joukkojen kanssa. Kukaan ei saarnannut rajattomasta maailmasta, kommunisteista kapinallisimmatkin  kunnioittivat viimeistään Neuvostoliiton rajapolitiikkaa; ei kuultu puheita tasa-arvosta suomalaisen ja venäläisen kesken vaan otettiin mittaa päättäväisesti kehuen miten "yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää". Aika merkitsi sananmukaisesti taistelua elämästä, mikä kirkastaa aina arvoista suurimmat ja tarpeista ensisijaisimmat.

Sotajoulut ovat toistaiseksi takana, mutta joulusodat tätä päivää ja osaksi kai tuleviakin aikoja. Maahan on virrannut rauhantahtoisempien muslimien vanavedessä jihadisteja, jotka eivät siedä kristinuskon sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Ja samanaikaisesti maamme ateistit, pelkät muotiateistit ja yltiöliberaalit tahtovat repiä maasta kulttuurikristillisyyden juuria myöten. Yhdet tahtovat tehdä maastamme islamilaisen, toiset uskonnottoman, liberaalien ja synnintekijöiden paratiisin. Raamatun Sanaa ei siedetä, tunnustuksellista rukoilua ei kestetä, jopa yksin kirkko rakennuksena saa ateistin tai liberaalin agnostikon närkästymään ellei suorastaan nettiraivoamaan. Koululaisia estetään pitämästä juhlia kristillisissä kirkoissa ja määräillään saako jonkin virren aikana nousta seisomaan vai ei. "Enkeli taivaan" ei tuo rauhaa - kuten tarkoitus olisi - vaan kristinuskon vastustajat poistavat "aseistaan" tylysti varmistimet.

Jouluani ei varjosta sotajoulu eikä joulusota. Maiden ulkopolitiikalle en voi mitään, mutta joulusodille toistaiseksi kylläkin. Reilusti värinsä tunnustavalla kristityllä on yhä jäljellä tärkein valinta joulusodan rintamalla: määimmekö lammasmaisesti vai toteammeko pässien tavoin: Tuumaakaan ei periksi! Antaa tämän konfliktin rintamakarkureiden mielistellä rauhassa kristinuskon vastustajia, mutta me, joilla on rautaisannos sisua ja uskoa pysymme linjassa.

"Sodimme"  kristityn sananvapauden ja seurakuntien ja kristillisten yhdistysten luovuttamattoman vapauden puolesta tuoda esille maassamme - paikassa missä hyvänsä - kristinuskon ja Raamatun  valoa vanhan kristillisen kulttuurimme perustukselta yhä tekojamme rakentaen ja koko Suomen kansan hyväksi. Ja vieläpä koko maailman parhaaksi alkaen omasta isänmaastamme.

Ilta hämärtyy. Pian napsautan proosallisesti sähkökiukaan päälle ja saunon omassa suomalaisessa saunassani. Poltan takassa kotimaista puuta, jonka olen halkonut ja rahdannut liiteriini. Syön mitä  huvittaa, ja kun katson peilistä näen jopa keski-iän jo ylittäneen valkoisen heteromiehen kasvot - ja hyväksyn tämän mielihyvin, ja vielä enemmän siksi, koska joulun "stara", Jeesus Kristus, tuonkin otuksen vapahti. Hän huolehtii erinäisistä vioista ja huolto-ongelmista huolimatta miehen kuin miehen ja naisen minkä hyvänsä kerran siihen piiriin, jonka vertauskuvana kynttilät tänä iltana kilvan loistavat.





17.9. 2019 MIKSI EMME TARJOAISI KERHOISSA PÄIHTEETÖNTÄ VAIHTOEHTOA?



Välilevytyrä antoi sen verran periksi, että autolla ja junalla matkanteko selkä tyynyllä tuettuna sujuu jo tyydyttävästi. Drifterin olen sen sijaan vain ajanut pihan poikki sateensuojaan ja kuunnellut hetken haikeasti v-twinin tasaista sytkytystä. Toivottavasti ruskan tullen voi taas palata maantielle. Mutta onhan vastaavasti jäänyt aikaa funtsia tarkemmin "mustisten" toimintaa. 

Klubi on huumausaineeton ja pitää tärkeänä vastustaa rattijuopumuksia. Lisäksi arvostamme kristinuskoa ja veljessuhteiden kehittelyä. Kaikki viinaksia säännöllisesti nauttivat miehet ja naiset tajuavat saman tien alkoholin edut ja "hyödyt", haittoja taas hahmotetaan pidemmän kaavan kautta. 

Jos haluamme kantaa hyvää hedelmää ja tarjota tukemme sekä kerhoomme mahdollisesti myöhemmin liittyville ja mahdollisesti päihdeongelmista kärsiville henkilöille että omalle väelle, pitää harrastaa välillä rohkeasti kriittistä ajattelua. Työtämme ajatellen juomisen mukanaan tuomat haitat ovat ilmeiset: Huumeet jättänyt voi tipahtaa helposti takaisin huumeisiin päädyttyään humalassa väärään seuraan. Juomisen jättäneelle alkoholistille toisen juominen asettaa kiusauksen palata itse vanhoihin tapoihin, mutta ainakaan hän ei voi nauttia humalaisten hauskanpidosta ollenkaan samalla tavoin. Parhaillaan alkoholisoituvan henkilön kohdalla juova seurue taas on nopeuttamassa ja tavallaan jopa rohkaisemassa häntä syvemmälle alkoholiongelmiin. 

Päihtyneiden vuorovaikutus on yleensäkin aika pinnallista ja tunteet ja kokemukset ovat humalan rajaamia ja osaksi vain sen tuottamia. Tarvittaisiin paljon muuta toimintaa ja yhdessäoloa, että nämä aukot voitaisiin korvata. Yhteistä aikaa on taas vaikea järjestää. Moottoripyöräklubeissa keski-ikä on aika korkealla ja siihen ikään ehtineillä on tavallisesti samaan aikaan monta muuta rautaa tulessa. Näin yhteishenki ei pääse syvällisemmässä suhteessa kehittymään. Yhteishengen puutteet puolestaan heikentävät kykyä selvitä kunnialla ristiriidoista kerhon sisällä. Ihmisten henkinen vahvuus heikentyy ja toiminnan jäljestä tulee sen mukaista. Tapellaan herkemmin. Eivätkä nämä asiat tietysti liity vain yhteen klubiin Suomessa. Perusdynamiikka toistuu ymmärtääkseni vastaavanlaisena useassa mp-kerhossa ja moottoripyöräklubissa. Välillä imetään alkoholia kuin sienet. Monet myös kuolevat viinaan ennen kuin saavat siitä tarpeekseen.


                                             Alkoholikuolleisuus


Juttelin taannoin Tuurissa, Keskisen parkkiskirppiksellä, erään mp-tavaroitaan myyntiin tuoneen keski-ikäisen bikerin kanssa.  Myyntitavarasta liikkeelle lähtenyt keskustelumme päätyi juomiseen kerhoissa.  Hän mietiskeli aihetta siihen suuntaan, ettei näe  järkeä siinä, että raavaat miehet vetäytyvät korpien kätköön äijäseurassa ja juovat siellä päänsä täyteen. 

Mietittyäni aihetta lisää omissa oloissani päädyin samaan lopputulokseen. Kuvio on kieltämättä omituinen. Se on melkein kuin riitti, jonka tarkoituksena on tavoittaa yhdessä vapauttava "kulttikokemus" etanolin sumentamilla aivoilla. Aika "amebamaista" touhua  loppujen lopuksi. Jääköhän siitä välilä "ameba" aivoihinkin? Voihan sitä juoda toki kohtuullisestikin, sivistyneesti pari kolme kaljaa ja viinilasillinen juustotarjoiluineen. Sattuneesta syystä Suomessa on sellainen tapahtumien logiikka, että jokaisessa paikassa, jossa jotkut yrittävät juoda "sivistyneesti", kerääntyy ennemmin tai myöhemmin takuulla  ryyppyremmiä. 

Miten vapaa juominen suhtautuu sitten kristilliseen uskoon? Syntejään voi tietysti tunnustaa tästäkin syystä fyysisen krapulan ja morkkiksen painaessa päälle. Niin, eikä suomalainen mies ole sen parempi krisittynä kuin muslimina, hinduna tai ateistina. Omaa vastuuta ei voi kumminkaan kukaan puhua selityksin pois. Kyllä juopot aina meriselityksensä taitavat, mutta miten on laita totuudessa pysymisen suhteen? Onko vapaa, riippumaton ja kemikaalivetoinen elämäntapa juuri sellainen, jonka haluamme tarjota muille hyvänä esimerkkinä elämänkatsomuksestamme ja viedä lopuksi perintönämme ns. rajan taakse? Vähän epäilen. Epäilen vaikka uskovainen olenkin.




30.8.2019 LUNTA TUPAAN



Kuluneen ajokauden katkaisi kolme kertaa ajajan hyytymiset "teknisiin ongelmiin". Tälläkin hetkellä fysiikka ei mahdollista tarttumista Drifterin sarviin. Vain pieniä säätöjä pyörän kanssa puuhataan.

Aikani kuluksi luin Tommi Kovasen ja Jenny Rostainin kirjoittaman muistelmateoksen  "Kuolemanlaakso". (Bazar 2017) Entinen Rauman Lukon pakki Tommi kertoo avoimesti miten loukkaantui kentällä jo alkuhetkillä ottelussa Bluesia vastaan ja millä tavoin seura kantoi vastuuta vakavasta vammasta tai oli osaksi sitä kirjan mukaan kantamatta. Tommi sai aivovamman ja koko hänen elämänsä meni täysin sekaisin. Kirjan äärellä omat vaivani kalpenivat.

Tommin kuolemanlaaksosta tie elämään päin avautui umpikujan kautta. Avainasiaksi tuli totuudessa pysyminen. Hän päätti jättää näyttelyn sikseen. Hän myönsi itselleen oman todellisen tilansa ja lopetti toisille ihmisille mieliksi olemisen.

Tommin kokemukset kärsimyksestä ovat sovellettavissa monenlaiseen elämäntilanteeseen. Kaikkihan me kärsimme joskus ja vanhemmiten yleensä  useamminkin. Kärsimys avaa erityisen tilaisuuden lopettaa liiallinen normihöpötys ja siirtyä totuudellisemmille vesille.

Myös Jeesus on varmasti joskus päättänyt pitäytyä totuudessa. Samalla hän heitti ns. pitkät sovinnaisuudelle ja fariseusten miellyttämiselle. Hänen tiensä johti silloin kuolemanlaaksoon kirjaimellisesti, mutta totuudessa pysyminen avasi kuolemassa oven elämään ja kuolema sovitti maailman kaikkien ihmisten synnit.

Jos tämä jotain ärsyttää, naurattaa tai vihastuttaa, sama paska. Tosiasiat eivät siitä muutu.




5.8.2019 TORJUNTATAISTELUT




Katselin taas uudestaan SUOMI 90 VUOTTA FINLAND juhlavuoden elokuvan "Tali-Ihantala 1944" (ohj. Åke Lindman ja Sakari Kirjavainen). Lindman halusi tehdä realistisen sotaelokuvan maamme kohtalon kuukausista jatkosodan lopulla. Tässä elokuvassa on nähty valtavasti vaivaa ohjauksen, näyttelemisen, kaluston kokoon haalimisen ja sen käytön ohjaamisen suhteen. Olen sotahistoriasta ja aseteknologiasta kiinnostunut. Alkuperäisen panssariaseistuksen toiminnan esittäminen maasto-olosuhteissa teki minuun vaikutuksen. "Tali-Ihantala 1944" on suurelokuva suurtaistelusta. Parhaimmillaankin se antaa silti korkeintaan tuntuman siitä millainen "verimylly" taistelukokonaisuus on aikanaan ollut. Näissä taisteluissa torjuttiin, pysäytettiin ja kuritettiin. Neuvostoliiton "voittamaton" Puna-armeija. "Talvisodan ihme" tavallaan toistui mutta suppeammassa mittakavassa.  Maa kesti suomalaisten sotilaiden, heitä avustaneiden saksalaisten lentäjien (osasto Kuhlmey) ja Saksasta saadun materiaaliavun voimin. Pohjoismaissa ei ole käyty tätä ennen yhtä suurta taistelua. Noin 50 000 suomalaista sotilasta kamppaili kolminkertaista ylivoimaa vastaan. Venäläisiä kaatui tai haavoittui n. 28.000 miestä. Suomalaisia puolestaan menehtyi tai haavoittui 8350 miestä. Venäläisten kalustomenetykset olivat myös mittavat, moninkertaiset suomalaisten tappioihin verrattuna. 

Elokuvassa "perkele" pärisee rinnan Suomi-konepistoolin kanssa. Tämä on puolet totuudesta. Lindmanin elokuvassa ei  rohjettu tai muuten haluttu kertoa koko totuutta suomalaisesta sotilaasta. Tosiasiassa koko sotien ajan niin rintamalla kuin kotirintamalla elettiin kristillisen herätyksen aikoja. Kielenkäyttö, etenkin kirjeissä, oli usein niin kristillistä, että sen esittäminen sellaisenaan voisi hyvinkin vaivata, ihan jopa järkyttää hyvinvointi-Suomen liberaaleja, uuspakanoita, ateisteja tai jihadisteja, mutta yleisesti ottaen etenkin sitä suurta nuorten aikuisten joukkoa, joka on kyselyjen perusteella maassamme vähiten kiinnostunut isänmaansa perinteisestä uskosta. 

Elokuvassa näemme sotilaspastorinkin pyssy kädessä ikään kuin katsojalle osoittaen, että mihin viime kädessä pappikin luottaa. Totuus on, että näiden taistelujen aikana sekä rukoiltiin Jeesusta että kirottiin mutta olen varma, että rukoukset olivat voimakkaampia ja vilpittömämpiä kuin kiroukset, joilla nostatettiin varmaankin vain väliaikaista, hetkellistä taisteluintoa suoraan sanottuna helvetillisissä olosuhteissa. Monet sotilaat tiesivät sen, ettei edes hyvä asevarustus, runsaat ammusvarastot tai loistava lentotuki voi heitä suojata niin täydellisesti kuin kristillinen usko Jeesukseen Kristukseen. Sodassa kuolemaa ei voi paeta loputtomiin. Mikään ideologia, politikointi tai uskonto ei ole este sille  etteikö viikate kerran osu omalle kohdalle tai terveys romahda. Ja tämä periaate pätee niin sotaan kuin rauhaan. Se pätee ihan kaikilla elämän rintamilla. Jeesukseen uskova ja hänen ristin sovitustyöhönsä turvautuva on aina voittajan puolella kävipä hänen ruumiilleen tai joukko-osastolleen miten tahansa. Siksi rukoiltiin. Ja siksi myös Tali-Ihantalassa 1944 luotettiin Jumalaan enemmän kuin hänen viholliseensa saatanaan. Niin kummallakin puolella linjoja keskellä valitettavaa sotaa, väitän. 



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti